Moikka!

Olen Tanja, käsillätekemisen moniosaaja. 
Usein olen ajatellut, että tekemällä kokoajan kaikkea mahdollista tulen saamaan tämän maailman valmiiksi! Vielä en ole siinä onnistunut, mutta palkintona kaikesta tekemisestä on taskuun jäänyt paljon vuosien aikana kerättyä kokemusta monesta asiasta.
Melkein voisin sanoa, että kaikkea on tullut tehtyä tai edes kokeiltua. Osaan aika hyvin sanoa mikä ei ole minun juttuni ja keskitynkin nykyään pelkästään asioihin mitkä tiedän osaavani ja mistä tiedän, että lopussa voin olla ylpeä työni jäljestä.
Ammattilaisena esitän omat suositukseni ja perusteluni miksi asiat kannattaa tehdä tietyllä tavalla mutta kuuntelen isolla korvalla myös asiakkaan toiveet. 
Rakastan tekemistä, joten voit luottaa siihen, että suoritan sovitut urakat rivakalla otteella ja sovitussa aikataulussa, tarkkuutta unohtamatta.
Olen lisäksi erikoistunut  ikkunoiden restaurointitöihin.
Vanhat ikkunanpokat kannattaa kunnostaa ja vaalia vanhan talon perinteitä.
Jos mietit ikkunoiden vaihtoa niin ehdottomasti kannattaa ensin miettiä voisiko vanhat ja arvokkaat ikkunanpokat vielä kunnostaa. Monesti ne näyttävät pahemmilta kuin todellisuudessa ovat.
Annan mielelläni ilmaisen arvion .
 

Tanja

Toimin pääsääntöisesti seuraavilla alueilla:

Hyvinkää, Riihimäki, Nurmijärvi, Hausjärvi, Tuusula, Kerava,Järvenpää, Hämeenlinna, Forssa

YHTEYDENOTTO JA TARJOUSPYYNNÖT